Partiolaiset mukana Yhteisvastuukeräyksessä!

 

Suomen Partiolaisten valtakunnallinen nuorten syrjäytymistä ehkäisevä hanke on valittu vuonna 2016 toteutettavan Yhteisvastuukeräyksen kotimaiseksi erityiskohteeksi. Keräysvaroilla järjestetään vuonna 2017 lippukunnissa erilaisia tempauksia tai tapahtumia, joiden tarkoituksena on esimerkiksi tuoda partio tietoisuuteen syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille tai tukea jo harrastuksessa mukana olevien mahdollisuuksia partiossa.

Ystävänpäivän kotaretki Ahonkylässä 14.2. klo 13-15

Tervetuloa nauttimaan Ahonkylän ulkoilureiteistä koko perheen voimin! Ohjelmassa siis vapaata ulkoilua ja kodalla myynnissä makkaraa sekä mehua Yhteisvastuun hyväksi. Varaathan mukaan käteistä. Miten löydän perille? Käänny kantatie 67:lta Tuomikyläntielle. Aja 1,5 km ja käänny vasemmalle Käpälämäentielle. Tie tekee jyrkän mutkan vasemmalle, mutta jatka suoraan. Tien päässä on autoille parkkipaikka, josta vielä noin 1 km matka itse kodalle. Käpälämäentiellä on myös opastekylttejä. Lisätietoja: http://www.ilmajoenseurakunta.fi/tapahtumat/2016-02-14/koko-perheen-kotaretki-ahonkylassa